Öinen metsä hukkuu peittyen
hiirenhiljaa lumeen kalpeaan,
talvihuntuun surunvalkeaan.
Yö on synkkä yllä kaikkien.

Ja päivä jokainen jää alle Pimeyden
yhtä varmasti kuin päivä eilinen.
Haudassani en kaipaa kasvoja,
riippuvuutta, elämisen vaivoja.

Maasta tullut mutta maaksi tule en.
Kuten kuukin öisin yksin reitillään,
sadat jäljet, aamu jäljillään,
huomeniltaan silti häviten.

Hirtin ajan käsivarteen,
ajan virran törmän parteen,
ihmistuskan, ihmisyyden,
kaiken sen mitättömyyden..
Kun katsot kuuta silminesi,
tiedä että katson takaisin,
tunkeutuen sydämeesi,
tuoden kauhun kyynelin.

Проваливай в лесу ночью, когда похоронен
 тихо, как мышь в снегу бледный,
 talvihuntuun surunvalkeaan .
 Ночь мрачно все выше .

И каждый день меньше Темный
 же верно, как вчерашний день .
 Haudassani я не скучаю лицо ,
 зависимость жизненных проблем .

Из страны , но страна не будет.
 Как делает Луну в одиночестве ночи в пути ,
 сотни троп ,утром jäljillään ,
 Завтра по-прежнему теряет .

Хирт вверх по руке ,
 текущее время в столкновения кабина,
 человеческие страдания , человечество ,
 все несуществование ..
 Когда вы смотрите на луну silminesi ,
 не знаю , что я оглядываюсь назад,
 проникая в сердце,
 чего слезы ужаса.